perjantai 18. lokakuuta 2013

Mytologia ja todellisuus - meemit ja kykloopit

Kyklooppi
Odilon Redon (1914)
Kröller-Müller Museo, Otterlo, Alankomaat
kuva wikimedia
Mikä tämä on?

Ymmärtääksemme menneisyyden ihmisiä meidän on syytä pohtia perustavaa asiaa satujen, tarinoiden ja myyttien kuvaamien hahmojen ja tapahtumien suhteesta todellisuuteen. Heidän kirjoituksiin tallentamansa kertomukset ja niihin liittyvä taiteensa ovat erinomainen tie tutustua siihen ajat sitten bittiavaruuteen kadonneeseen sähkötoimintaan, mitä korviensa välissä tapahtui.

Tyhjästä on näet paha nyhjäistä - mielikuvituksessakin.

Kysy keneltä tahalta SciFi kirjailijalta, se nyt vaan ei onnistu vaan kaikki mielikuvitus käyttää jotain palettia, värisarjaa, perinnettä, teknologiaa, yhteisesti tunnistettavaa todellisuutta. Muuten se on täyttä hölynpölyä, jota vain kirjoittaja itse voi käsittää (koska osaa kääntää kielen omiin todellisuuksiinsa).


Meemit
Varsin yleinen harhakäsitys pitää muinaisten aikojen myyttejä ja taruja "puhtaana mielikuvituksen tuotteena". Niillä nimittäin on jokseenkin sataprosenttisesti juuret todellisuudessa, koska ihmisen aivot ja yhteisön muisti toimivat tietyllä tavalla esineellisesti käyttäen yksikköjä, joita Richard Dawkins määrittelee laajasti ja kutsuu kirjassaan "Itsekkäät geenit" (1976) meemeiksi.

Evoluutiobiologina Dawkins käsittää meemit eräänlaisiksi perityiksi geeneiksi ja soveltaa niihin biologisen luonnonvalinnan lainalaisuuksia.
A meme is "an idea, behavior, or style that spreads from person to person within a culture."

A meme acts as a unit for carrying cultural ideas, symbols, or practices that can be transmitted from one mind to another through writing, speech, gestures, rituals, or other imitable phenomena. Supporters of the concept regard memes as cultural analogues to genes in that they self-replicate, mutate, and respond to selective pressures.

The word meme is a shortening (modeled on gene) of mimeme (from Ancient Greek μίμημα Greek pronunciation: [míːmɛːma] mīmēma, "imitated thing", from μιμεῖσθαι mimeisthai, "to imitate", from μῖμος mimos "mime") and it was coined by the British evolutionary biologist Richard Dawkins in The Selfish Gene (1976) as a concept for discussion of evolutionary principles in explaining the spread of ideas and cultural phenomena. Examples of memes given in the book included melodies, catch-phrases, fashion, and the technology of building arches.
wikipedia
Meemi ei käsitteenä sinänsä edellytä mitään todellisuudesta - muinaisten suomalaisten tuntema myytti kokko-linnusta on meemi ja voisi hyvin olla "puhtaan mielikuvituksen tuote". Joku vain saanut päähänsä ajatuksen ja se jäänyt sitten elämään yhteisessä muistissa ja yksilöiden aivojen verkostoissa. Mutta näin ei ymmärtääkseni ole.

Esimerkkejä meemeistä
Suomalaiset polttavat edelleen Juhannuksena kokkoja useimpien varmaan lainkaan tuntematta niiden myyttistä taustaa - näin vain on tapana tehdä... Vaan kokko-linnullakin on todellinen taustansa. (Kysyt ehkä mikä? johon en pysty vastaamaan, vaan väitän teoriassa...)

Muita esimerkkejä mytologisista meemeistä ovat vaikkapa kautta maailman tunnettu Superman hahmo ja Harry Potter kirjoista tutuksi tullut Tylypahkan velhokoulu. Ei tarvitse paljon raaputtaa näitä mielikuvituksellisa hahmoja ja instituutioita, kun niiden taustalta alkavat erottua konkreettiset esineelliset juuret todellisuudessa.

Superman on kuten nimensäkin sanoo super man, ihmisen perusteella luotu voimahahmo. Liettuan juutalaisen taustansa kautta Jerry Siegel (1914-1996) antaa hahmolleen supersankarina messiaanisuutta, joka elokuvissa kohoaa ihmiskunnan pelastajan rooliksi. Meemillä on pitkät juurensa muinaiseen Lähi-itään ja Raamattuun.

Superman on toisella tavalla määriteltynä amerikkalainen kulttuuri-ikoni, jonka visuaalinen hahmo ja logo ovat tyypillisiä kautta maailman tunnistettuja semioottisia merkkejä. (Semiotiikka merkkeineen tarjoaa ehkä toimivamman vaihtoehdon kulttuurin sisällön siirtymälle sukupolvesta toiseen ja alueelta toiseen kuin meemit.)

J.K. Rowlingin (s. 1965) aivoissaan luoma ja kirjoissaan sanallisesti maalaama Tylypahkan velhokoulu on myyttinen eikä sellaista junalaituria 9¾ ole, kuin kirjansa kuvaavat. London King Crossing asema kuitenkin on ja edelleen sieltä junia lähtee eri laitureilta!

Tylypahka ei ole sekään tyhjästä nyhtäisty olemattomuus, vaan sen juuret ovat täysin todellisuudessa ja helposti tunnistettavissa. Kyseessähän on varsin hauskasti ja rikkaalla mielikuvituksella uudelleen maalattu englantilainen sisäoppilaitos, useimpien brittinuorten tuntema koululaitos opettajineen, kilpailuineen ja veijareineen. Ilman velhoilua, huikeasti lentävää Nimbus 2000 luutaa ja muuta magiaan puettua hyvän ja pahan taistelua Tylpahka olisi tylsä, nyt se on unohtumaton. Taustalla ovat myös pitkät eurooppalaiset noituuden perinteet ja uskomukset, taikasauvat Viistokujan kaupassa löytyvät jo kaukaa ennen Rowlingin syntymää.

Tietenkin mielikuvitus toimii näissä, mutta tarkempi tarkastelu näyttää, että myös oman tieteellisen aikakautemme ihmiskunnan rakastamat ja viihdeteollisuudelle satoja miljoonia dollareita ja euroja tuottavia huippumyyttejä ei ole nyhtäisty tyhjästä. Eikä kyse ole vain viihteestä...

Edellisessä tekstissä mainittu sumerilaisten allallu lintu on myös rikas meemi, jossa todellisuus ja mielikuvitus kohtaavat kiehtovalla ja taustojen selvittelyn jälkeen täysin ymmärrettävällä tavalla.


Kykloopit
Polyfemus
Johann Heinrich Wilhelm Tischbein (1802)
kuva wikimedia
Antiikin kreikkalainen tarusto on poikkeuksellisen monisäikeinen, syvällinen ja rikas kertoen omalla tavallaan näiden ihmisten huikeasta luovan ajattelun voimasta. Kreikasta tulevien meemien perinteen todellisuuden taustasta ihmisyydessä kertovat modernin psykiatrian sieltä ottamat teemat kuten esimerkiksi suomalaiseen yleiseen kielenkäyttöönkin uppoutuneet narsismi ja Oidipus kompleksi.

Voimme tietenkin sanoa Homerosta lukiessamme, että onpa lapsia pelottava tarina ja Grimmin veljesten synkän mielikuvituksen kanssa kilpaileva tämä Polyfemus kyklooppi ja eihän nyt tuollaisia raakalaisia oikeasti ole koskaan ollut!

Ei todellakaan ole ollut. Kykloopit elävät Odysseusta lukevien ihmisten mielissä meemeinä. Goethen läheinen ystävä, muotokuvia maalaava taiteilija J.H.W. Tischbein (1751-1828) päätti siirtää mielessään olevan kuvan öljyvärein kankaalle - siinä se nyt on ikuistettuna, mitä Tischbein kyklooppi-sanan kuullessaan mielessään näki. Mielikuva, myyttinen hahmo, satuolento, jolle antaa konkreettista todellisuutta ihmisen piirteet - yksi silmäkin, vaikka keskellä otsaa.

Tässä on voimakkaasti ihmisiin vaikuttavien satujen, myyttien ja tarujen edellyttämä peruslaki - niiden on  toimiakseen perustuttava ihmisen yleisesti tunnistamaan todellisuuteen.


Myyttisen hahmon esineellinen tausta


Kääpiö-norsun pääkallo
Munchenin eläintarha
kuva wikimedia
Onko kykloopeissa mitään enempää, kuin muokattu ihminen, muinainen kielteinen voimamies, kuviteltu ihmisiä syövä Superman?

Itävaltalainen paleontologi ja evoluutiobiologi Othenio Abel (1851-1946) ehdotti vuonna 1914, että Homeroksen kuvaaman kykloopin taustalla saattaisi olla todellisuus: kääpiö-norsu, jonka pääkallo on noin kaksi kertaa ihmisen päätä suurempi. Keskellä sen otsaa on yksi ainoa valtavan suuri "silmäaukko". Abel esitti, että muinaiset kreikkalaiset löysivät joskus näitä jo kauan sitten sukupuuttoon kuolleiden eläinten kalloja luonnossa Kreetalla, Maltalla ja Sisiliassa. Heidän aivonsa koettivat sitten tunnetun todellisuuden meemein ratkaista, mistä otuksesta on kysymys. Minoksen kreetalaiset eivät ehkä tunteneet norsun kärsää, joten kykloopin kallossa on sen sijaan tuo suuri "silmäkuoppa". Kun joku sitten osasi tämän selittää meemi jäi elämään kertomuksina ja traditioina ja levisi lopulta kulovalkean tavoin ihmiskunnan tietoisuuteen nerokkaan Homeroksen kuvaamassa muodossa.

[O. Abelin ideasta kertoo Adrienne Mayor, The First Fossil Hunters: Paleontology in Greek and Roman Times (Princeton University Press) 2000.]

Kokkolintu
No, annan periksi uteliaisuudelleni. Suomalainen wikipedia kertoo napakasti, mikä on kokko-linnun meemin tausta todellisuudessa:

Kokko tai vaakalintu on jättiläismäinen kotka kalevalaisessa runoudessa. Synonyymi myös sanalle kotka.
Kokko on luultavasti sukua yleismaailmalliselle ukkoslintu-hengelle, joka tunnetaan Euroopasta aina Amerikan intiaaneille asti. Kokko on toisinaan tarusankarien ystävä, toisinaan taas vihollinen. Joskus sen tehtävä on vartioida.
Kokko kuvataan joskus rautaiseksi, joskus tuliseksi. Kokolla on jättimäiset kourat ja kynnet, ja se pystyy kantamaan ihmistä. Kokko iskee tulta auttaakseen Väinämöistä polttamaan kasken. Myös kokon sulkia käytetään tulen iskemiseen. Joissain tulensyntykertomuksissa tuli on isketty kokon sulilla. Kokon mittasuhteet kuvataan joskus valtaviksi, toinen siipi haroo taivasta kun toinen osuu meren luotoihin.
Kokkoja esiintyy aina kerrallaan yksi, mutta ainakin Kalevalassa on monta kokkoa. Eräs näistä pelastaa Väinämöisen merihädästä palkkioksi siitä hyvästä, että kaskea kaataessaan Väinämöinen jätti koivun linnuille istumapuuksi. Ilmarinen ja Louhi tekevät omat kokkonsa. Ilmarinen tekee metallisen kokon, joka pyydystää suomuhauen. Louhi taas muuttuu itse kokoksi, rakentaen siivet ja pyrstön laivan osista, ja ottaen viikatteet kynsiksi.

Sanassa vaakalintu esiintyvä ’vaaka’ tulee mahdollisesti sanasta vaa'as, joka tarkoittaa myyttistä tulta, aaltoa ja kipua. Toinen mahdollisuus on vuokko, saamelaisten kertomusten tietäjän apulintu.
wikipedia

Että niin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti